Kaikki kirjoittajan Riikka Niskanen artikkelit

Sananen lavastuksesta…

Esityspaikasta(elokuvateatteri) johtuen päädyttiin lavastuksesta tehdä pelkistetty.
No alussa vielä pysyttiin suunnitelmassa,kunnes ohjaajan käsitys pelkistetystä
rupesi jotenkin hämärtymään,mutta nyt lavasteiden ollessa valmiit,voimme kaikkien
kannalta todeta että ONNEX.
Roolista.
Ei olis pitäny äänestää Haavistoo!
Jammu

Rakkain terveisin, äippä

Viime kesänä olin katsomassa Napsan kesäteatteriesitystä ja käsiohjelmassa oli ennakkomainontaa tulevan talven näytelmästä. Avoimet ovet; vau! Sanoin heti miehelleni Jussille, että olisipas mahtavaa päästä mukaan, mutta roolitus on jo varmasti tehty. Jo saman illan aikana kuulin, että yksi rooli oli täyttämättä ja Sanna-ohjaajalla oli siihen jokin ajatus. Välillä tapahtuu ihmeellisiä asioita ja ennen kuin oikein tajusinkaan, olin saanut äidin roolin! 

Kun sain käsikirjoituksen käsiini, suorastaan ahmin sitä. Olin toki lukenut kirjan aiemmin, mutta kässäri kiinnosti erityisesti. Hyvin pian tajusin, millaisen haasteen olin saanut. Rakastan haasteita ja sitä, että saa laittaa itsensä likoon ja joutuu välillä menemään epämukavuusalueelle. No, tässä roolissa sitä on yllin kyllin!

Teksti on aivan mahtavaa ja siitä varmasti jokainen löytää jotakin henkilökohtaista. Minä ainakin. Tekstiä lukiessani itkin ja nauroin; niin paljon se kolahti. Löysin siitä paljon omaa henkilökohtaista suhdetta äitiini, omaan äitiyteeni ja myös sisarussuhteisiini.

Alamme olla loppusuoralla. Matka on ollut antoisa, vaativa, hauska, koskettava ja erityisen mieluinen, kiitos siitä Napsalle ja Sannalle! Lopussa kiitos seisoo, toivottavasti!

Leena – äippä

Kuinka Tuulasta kuoriutuu Silja?

Luin kirjan, sitten plarin. Molemmat pysähdyttivät! Avoimet ovet olivat vielä suljettuina. Kun roolit oli jaettu aloin pohtia Siljan olemusta. Sainkin jonkilaisen kokonaiskuvan tästä naisesta. Sannan kanssa juteltuani, kehittämäni kuva romuttui ja oli aloitettava alusta. Nyt on ehkä Siljan sielun syvin olemus jo rakennettu, mutta luut ja nahka puuttuvat. Toivottavasti aika ei lopu kesken. On se nimittäin aika orpo tunne olla lavalla vain alastoman sielun kanssa. Uskon kuitenkin, että Siljakin pääsee pintaan saakka.

Tuula

Seitsemän harjoitusta ensi-iltaan!

Joka yö Avoimien Ovien Päivä seikkailee unissa ja ohjaussuunnitelma muuttuu mitä hurjimpiin suuntiin! Näyttelijöiden ja varmasti myös yleisön onneksi unimaailma ja tosielämä vielä kuitenkin erottuu herätessä, vaikka välillä joutuukin hetken hieromaan unihiekkaa silmistä.Seitsemän harjoitusta ensi-iltaan… Tarkoittaa sitä että minun kohdallani luopumisprosessi on kohta käsillä. Kohta tämä minun ”lapseni” pääsee näytille ja siitä tulee näyttelijöiden ja katsojien omaisuutta. Joka kerta luopumisen hetkeen liittyy ristiriitaisia tunteita, rakkaus ja haluttomuus luopua ja samalla ylpeys siitä mitä me olemme yhdessä synnyttäneet. Tyhjyyden tunne ja suru, kun paljon tilaa vienyt prosessi on päätöksessä mutta samalla myös ymmärrys uuden mahdollisuudesta…. Kaikkia näitä tunteita käsittelee myös Asta, päähenkilömme Avoimien Ovien Päivässä. Itsenäistymistä ja irtipäästämistä koko tunnekirjossaan. Irtipäästäminen ja luopuminen kuuluu meidän elämäämme olennaisena osana. Jostain täytyy luopua, että jotain uutta voi saada tilalle. Eikä mitään voi säilyttää ikuisesti, ei ainakaan pakolla. Jokaisella asialla, ihmisellä ja elämäntilanteella on aikansa ja paikkansa. Niistä kuuluu nauttia silloin, muistella ilolla jälkeenpäin mutta mennä innokkaasti eteenpäin.

Niinpä siis nautin vielä viimeisistä viikoista, päästän ilolla irti ja katselen ylpeydellä tämän ”lapsen” itsenäistä taivalta! Nimittäin tästä lapsesta olen erityisen ylpeä!

Ohjus

Sanna Saarela, Ohjaaja