Kaikki kirjoittajan Riikka Niskanen artikkelit

Tervakoski 2 näytelmä

ke 13.9.2017
Tervakoski 2 näytelmä hyppää suoraan asiaan. Vuosi on suurin piirtein sama mihin jäätiin Tervakoski 1 näytelmässä, mutta tarina aivan eri. Tehdas ja koko kylä kohtaavat haastavia aikoja, kun lama ja omistajanvaihdokset heiluttavat perustaa.
Tervakosken paperitehdas tarjoaa työpaikan, kodin ja harrastusmahdollisuudet. Naapurit ja kummin kaimat ovat kaikki töissä tehtaalla, kuka missäkin tehtävässä. Toiset ovat johtajia ja toiset työläisiä, se ei jää epäselväksi, kuitenkin samassa kuorossa voidaan laulaa vaivatta vierekkäin.
Mutta miltä tämä kaikki näyttää ulkopuolisen silmin? Kun Jaffa muuttaa vaimonsa kanssa Tervakoskelle ja yrittää löytää paikkansa, niin kuinka tämä tiivis Tervakosken yhteisö ottaa vastaan muualta muuttajat? Kuinka selvitä kaikista kirjoitetuista ja kirjoittamattomista säännöistä? Miten löytää oman paikkansa? Ja mikä meille kaikille on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä?

Jännittävää!
Huomenna on ensimmäinen tapaaminen koko työryhmän kanssa! Näyttelijät saavat roolinsa ja työryhmä pääsee esittelemään alustavat suunnitelmansa.
Käsikirjoittaja Metti on tehnyt upean, monitasoisen tekstin, josta olen kasannut ohjaussuunnitelmaa viime keväästä lähtien. Näyttämöllistän kohtauksia, hahmottelen rytmiä, tunnelmaa, visuaalisia raja-aitoja, pohdin roolitusta ja kokonaiskuvaa.
Tämä hetki tuntuu tärkeältä, olen jonkin suuren edessä. Tuntuu että on niin paljon sanallistettavaa ja sanottavaa, että meinaa pakahtua. Miten ihanaa on päästä huomenna aloittamaan tämä yhteinen matka. Jännittää myös, sillä tämä on se ensimmäinen todellinen tulikoe: löytävätkö näyttelijät oman suhteensa tähän teokseen, puhutteleeko se heitä yhtä lailla, vaikkakin aina erilailla? Puhutaan pienestä kylästä Janakkalan kunnassa, mutta yhtä hyvin voitaisiin puhua koko maailmasta. Pienten asiat ovat isojen asioita ja kaikki se on meidän.

Vatsanpohjassa perhosia, mutta mieli kirkkaana matkamme alkaa, olkoon se täynnä seikkailua ja iloa!

Sanna Saarela
ohjaaja

http://tervakoski.napsa.eu/

Napialan Työväennäyttämön juhlavuosi

Napialan työväennäyttämön 110. juhlavuosi on paketoitu. Siinä se on. Nätti paketti. Säihkyvissä kuorissa, kultanauhoin sidottuna. Avataan ihan vähän ja kurkistetaan…

Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun juhlavuoden spektaakkelia synnytettiin. Tuska on kova, niin kuin kuuluu, silloin kun tehdään jotain suurta. Sanna ohjaaja on hävittänyt silmälasinsa, mutta ei tee siitä numeroa. ”Mitä kohtauksia me tästä jätetään pois?” Sanna kysyy. ”Sopiiko, että mietin yön yli?” vastaan. Kolmas viikko 4 tunnin yöunilla käynnistyy ja jatkan itsekseni ihmettelyä miksi stressaan, kun en ole edes lavalla. Näyttelijät vaikuttavat niin tyyneltä. Kaikki parikymmentä näyttelijää ovat kokoontuneet kiltisti viikoittain koko syksyn ja tahti sen kun kiihtyy. Jos joku on pois, hyppään lavalle paikkaamaan. Lähes kaikkien vuorosanat tulevat tutuksi. Olisinkin hyvä kuiskaaja, jos sellaista käytettäisi.

Lupaan taas itselleni nukkua pidemmät unet. Turhaa. 110-vuotisjuhla kolkuttaa ovella ja muutama juttu on hoidettava. Mistä saadaan tarjoiluastiat 200 vieraalle? Onko 18 näytöksen väliaikakahvituksiin nyt riittävästi talkooväkeä? Taas yksi loppuunmyyty näytös, ilmoittaa lipunmyyjä… No jos joku vielä siihen. Herään aamuyön hiljaisina tunteina laskemaan juhlatilaisuuden kuohuviinin määrää. Otetaanko ruoan kanssa vain punaviiniä vai tarjotaanko myös valkoviiniä? Kuka hakee juomat? Ja K-kaupan tilaus täytyy tehdä. Entäs erikoisruokavaliot? Jälkeenpäin vasta ymmärrän, etteivät ne tunnit päivällä riitä kaiken miettimiseen. Pitää keskittyä töihin ja siihen mitä kaupasta ostetaan ja perheelle kokataan töiden jälkeen, kunnes taas rynnätään näyttämölle katsomaan miten näyttelijät tänään suoriutuvat. Bändin jätkät eivät stressaa, niillä on aina hyvä meno ja hymy herkässä. Mistä lie tipahtaneet tuollaiset? Timo ajaa Helsingistä saakka bändiä ohjaamaan ja säveltää biisin toisen jälkeen bändille treenattavaksi. Pysähdyn välillä hämmästelemään ihmisten pyyteetöntä aherrusta näytelmän eteen. Muillakin on työnsä ja perheensä, nuorilla opiskelunsa tentteineen. Toinen koneen käyttäjä tilaa ensi-iltaan laatikon olutta ja muistan samalla, että toinen koneenkäyttäjistä tarvitsee varmaan ihan oman plarin. Tilataan se. Harjoitukset rullaavat omalla painollaan ja oma ajatus askartelee ensi-illassa – kukkasissa.. kenelle ja montako niitä pitikään olla. Minkä värisiä?! Riittääkö ruoka ja ehtiikö se tarjolle? Miten saadaan kaikki vieraat mahtumaan ruokapöytiin? Ohjaajien ensi-iltalahjat, tehtaanjohtajan puhe, Napsan puheenjohtajan puhe, riittääkö jääkaapit, missä välissä sitä kuohuviiniä kaadetaan ja kuka sitä kaataa… Yöllä herään taas ajatukseen, että ruokapöydistä puuttuu vielä kukat. Paperikukkia tietenkin pitää olla. Hieno ajatus maailman huonoimmalta askartelijalta. Kuka suostuu ja ehtii?! 4 päivää aikaa. Mistäs niille maljakot saadaan? Soitan päivittäin lukemattomia puheluja. Joka välissä tuottajallemme Harrille, jolla on vastaus aina kaikkeen ja taito rauhoittaa minut sadasosasekunnissa. Harri, joka on hoitanut ja huomioinut Helsingistä käsin sujuvasti lukemattomia asioita sen lisäksi, että on ollut yksi koko Tervakoski näytelmän ”isistä”.

Kenraalissa kaikki on valmista, kuten aina. Yhtä luotettavasti kuin ohjaajamme Sanna on näytelmä toisensa perään meitä epätoivon hetkillä vakuuttanut. Sanna löytää silmälasinsa vessareissulla. Siitä mihin oli ne jättänyt lokakuussa tai joskus.. Sanna tulee nauraen ja kertoo, että tämä oli merkki siitä, että mihinkään ei enää kosketa. Kaikki on valmista!

110-vuotisjuhla on sanoinkuvaamattoman hieno. Näyttelijät ovat liekeissä ja kutsuvieraat nauttivat esityksestä. Koko työryhmä on antanut kaikkensa. Spektaakkelia lähdettiin tekemään. Se vaatii luonnollisesti enemmän kaikilta. Enemmän valoja, enemmän ääniä, enemmän puvustusta, lavastusta, markkinointia, myymistä, puhelimeen vastaamista, kahvitusta, ohjausta, harjoittelua, tarpeistoa, ihan kaikkea! Esityskausi päättyy iltamiin, jossa esityksen jälkeen tarjoillaan myös ruokaa ja tanssimusiikkia. Päätös on lähes yhtä huikea kuin varsinainen juhla. Kaikki ovat iloisia ja helpottuneita. Lähes jokainen näytös esitettiin täydelle katsomolle. Kaikki ovat onnistuneet täydellisen hyvin.

Keväällä Napsan johtoryhmä uusiutuu. Haikeina hyvästelemme pitkäaikaisia aktiiviisia toimijoita. Aikaa sitten olimme päättäneet, että kesäteatteri jätetään tänä vuonna välistä ja toivutaan Tervakoski näytelmän rutistuksesta. Tehdään jotain ihan pientä, ehdotan. Sellainen kiva pieni perhetapahtuma heinäkuussa.  Muutamaa viikkoa myöhemmin juttelen puhelimessa entisen Tervakoskelaisen Ari Jalokinoksen kanssa, joka puuhastelee musiikin parissa nykyään ja on haaveillut jameista Tervakoskella. Päätetään laittaa hynttyyt yhteen ja järjestää Napsan kesäjamit. ”Ihan pieni” lähtee ihan pienesti lapasesta. Vaikka viimeisiin minuutteihin saakka jumpataan ja stressataan, niin lopputulema on jälleen mainio. Se kesän ainoa hellepäivä osui juuri oikealle päivämäärälle.

Syksyn kuluessa tulee pari erikoista yhteydenottoa. Otavan kirjapaino pyytää lupaa julkaista kuvia Napsan vanhasta näytelmästä Kurt Nuotion tulevaan kirjaan. Kurt on ollut ohjaamassa Napialan Työväennäyttämölle kaksi näytelmää: Kolme valkoista paitaa ja punainen viiva, molemmat vuonna 1965. Myöhemmin Kurt Nuotion kirja kolahtaa postilaatikkoon. Liukastelija. Mielenkiintoista tarinaa sivulta toiselle. Kannattaa lukea!

Toinen yhteydenotto tulee myös entiseltä Tervakoskelaiselta Annina Rauhalalta, joka puuhastelee suomalaista metsänäyttelyä Islantiin. Tervakoski Oy on mukana näyttelyssä ja näin Annina kiinnostuu myös Tervakoski näytelmästä. Tervakoski näytelmä pääsee Islantiin! Huikeeta! Tuottaja lupaa välittömästi lähteä esittämään näytelmän monologina, mikäli hänet vain lennätetään paikalle. Annina tyytyy kuitenkin muutamiin näytelmän kuviin ja flaijeriin. Arvokkaasti Tervakoski näytelmä kuitenkin esitellään Islannin metsänäyttelyssä Unescon maailmanperintökohde Verlan rinnalla. Näyttelyn jälkeen Annina lähettää kuvia ja kertoo hienosti onnistuneesta näyttelystä. Tervakoski näytelmän kuvamateriaalin yhteydessä oli seuraavanlainen teksti:

”Mill memories on stage!

Spring 2015 was yet another milestone in local history as the local theatre grouNapialan Työväennäyttämö celebrated its 110th jubilee year by producing a play that paid tribute to the paper mill Tervakoski Oy.  Producing the play Tervakoski was a huge effort for the small theatre, the scenography alone took two years to complete as the main element was a large paper machine made by Jarmo Koukkari. The production consisted of 18 dates and all shows were fully booked, from the premiere of 7th February till the moment the curtains closed for the last time on March 7th 2015.

The Tervakoski play directed by Sanna Saarela was a jump back into the days of Tervakoski in the 1950’s and 1960’s. The play depicted the life through the eyes a young boy Kloppi who had just been employed by Tervakoski Oy.  The material for the manuscript was collected by interviewing the old papermakers and employees, to make it as real as possible. The production team also studied the fabric magazines and the 150th jubilee publication of the mill. The play was a success and received many compliments and caught the interest of media. The play remains in memory of people living in the shadow of the traditional mill Tervakoski Oy.

Kiitos Annina! Olemme otettuja siitä, että huomioit meidät.

Mielenkiinto ja huomio Tervakoski näytelmää kohtaan puhuttaa ja hämmentää pitkään. Idean isiä kannustetaan (lue painostetaan) jatko-osaan. Jännityksessä pitävät meitä edelleen…

Syksy vierähtää improkurssin merkeissä. Hieman erilainen harjoitusrupeama päättyy kahteen pikkujoulushowhun, joista ensimmäinen esitetään paikallisessa pubissa, jossa hyvinkin pikkujoulutunnelmainen yleisö ottaa meidät lämpimästi vastaan. Puuhastelua vaatii myös lasten ilmaisutaidon kurssi, joka pyöräytetään käyntiin heti tammikuussa. Lapsille saadaan ohjaajaksi Ari-Kyösti Seppo, joka tuli taannoin varttuneemmalle väelle tunnetuksi ainakin tv-sarjasta Ansa ja Oiva. Hyvällä huumorintajulla varusteltu leppoisa mies. Ari-Kyösti saa varmasti lapsoset itseään ilmaisemaan.

Ennen vuoden loppua saadaan hahmotetuksi myös kesäteatterin raamit. Aika touhukas vuosi tähän pakettiin siis kätkeytyy. Kukaan ei varmaan tässä tuoksinassa ehtinyt Napsaa unohtamaan, vaikka kesäteatterin verran hengiteltiin raikasta suven tuoksua. Suljen paketin uudelleen ja kiitän jokaista kuluneesta vuodesta – yleisöä, yhteistyökumppaneita ja kaikkia Napsalaisia! Huikeita juttuja mahtui vuoteen 2015. Toivon jokaiselle teille kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen 2016! Ensi kesänä nähdään taas!

Riikka

 

Kiitoksen aika

Napialan Työväennäyttämö kiittää katsojia

Napialan Työväennäyttämö kiittää katsojia

 

Tervakoski näytelmä – juhlavuoden spektaakkeli, on paketissa. 18 esitystä 2688 katsojaa. Enemmän kuin uskalsimme edes toivoa. Kiitos hyvä yleisö! Tänä vuonna Te yllätitte meidät. Napialan Työväennäyttämö kiittää ja kumartaa.

Kulunut toimintakausi on vaatinut paljon puhtia ja aikaa pieneltä Napsan porukalta. Tervakoski näytelmän tekemiseen kului vuosia ja ensi-iltaa lähestyessään, työn ja tekijöiden määrä hiljalleen lisääntyi. Viime vuoden aikana, tämä samainen porukka, joka puuhasteli ”piipun varjossa” tuotti kaksi muuta näytelmää. Sen puuhastelun määrästä ja laadusta voi jokainen Napsalainen olla iloinen ja ylpeä. Yhteisössä on välittämistä ja voimaa. Sen näytti Teille Tervakoski näytelmä. Sen näytti Napialan Työväennäyttämö. Tunnen itseni etuoikeutetuksi tässä yhteisössä. Luulen, että moni tehtaan työntekijä on tuolloin kokenut omassa tehdasyhteisössään samoin. Aitoa välittämistä ja huolenpitoa. Sitä, mitä jokainen meistä toivoo ja ansaitsee kokea.

On annettava aikaa myös olemiselle ja hiljaisuudelle. Sen aika on nyt. Ison urakan jälkeen hengitämme hetken ja pidämme luovan tauon, katoamatta minnekään. Johtoryhmä uudistuu ja tuo mukanaan toivottavasti taas jotain uutta. Edellytykset sille ovat mitä parhaimmat. Vuosien työ ja sitoutuva ryhmä on luonut vankan jalustan Napialan Työväennäyttämölle. Yhteisössä koemme parhaillaan myös luopumisen hetkiä. Osa pitkään mukana olleista, on päättänyt keskittyä ainakin toistaiseksi muihin asioihin. Harrastuksena teatteri vie sydämen ja vapaa-ajan. Kaksi kovin isoa asiaa. Luopumisen hetkellä, jokainen mukana oleva ymmärtää. Kenenkään ei valintojaan tarvitse  selitellä. Jokainen tietää myös sen, ettei luopua tarvitse lopullisesti. Ovet ovat aina avoinna ja se helpottaa myös ikävää. Kiitos valtavasta panoksestanne, vuosien pyyteettömästä työstä ja onnea uusiin haasteisiin Pekka ja Jammu!

Riikka

 

Viimeisiä viedään!

Helmikuu on pian taputeltu ja viimeiset esitykset ovat käsillä. Olemme saaneet esityksiin mahtavia katsojia, jotka ovat eläneet mukana ja antaneet meille todella hyvän fiiliksen. Usein viimeisissä esityksissä tavoittaa jotain samankaltaista ”huumaa” kuin ensi-illassa. Tekemiseen tulee rentoutta ja hahmot ovat kasvaneet aivan uusiin mittoihinsa. Pienellä haikeudella ja yhtä aikaa kovalla jännityksellä odotan viimeisiä esityksiä. Haikeus siitä, että tämä mielettömän hieno prokkis loppuu. Jännitys yleisön lopullisesta palautteesta, yleisömäärästä, nyt kun puskaradio on kenties ehtinyt jo laulaa. Olympiakansan herättäminen ja penkkiurheilijoiden liikuttaminen teatteriin on mitalin arvoinen saavutus. Eikö?! Nyt painitaan aika kovassa sarjassa :-)

Tähänastinen palaute on lämmittänyt mieliämme todella! Kiitos teille, jotka olette jo kokemuksen kanssamme jakaneet. Tervetuloa te, jotka ette ole vielä ehtineet! Vielä on neljä mahdollisuutta tulla näkemään ja kokemaan. Tämä esitys ei jätä ketään kylmäksi, lupaan sen! Nähdään illalla…

Riikka

Ensi-ilta päivä…

Täynnä jännitystä ja odotusta….

Nyt ensimmäistä kertaa urallani katson ja jännitän ensi-iltaa katsomosta käsin. Oikeastaan en taida edes jännittää, vaan odotan H-hetkeä innostuneena ja luottavaisena.

Tällä hetkellä mietin tätä projektin kulkua ja sitä miten tähän hetkeen on tultu. Viime viikon jännittävät hetket ovat takana ja hienointa on se, että Sannan ei tarvitse paikata ketään, vaan hän pääsee jännittämään katsomoon ja tuntemaan sen mitä hän on saanut aikaiseksi mahtavan työryhmän kera.

Nämä viikot ovat tiivistäneet tätä ryhmää, enemmän kuin koskaan aikaisemmin minun aikana ja se on ollut hieno tunne.

Näytelmästä haluan sanoa, että tulette varmasti kokemaan ja näkemään sellaista mitä ette ole aikaisemmin nähneet tai kokeneet Napialan Työväennäyttämön tekevän. Tässä näytelmässä on todellakin tunnetta. Näytelmä on visuaalisesti todella upea. Mykistävä. ”Pelkistetyt” lavasteet joita täydentävät valot ja äänitekniikka.

Näyttelijät ovat tehneet todellakin mahtavaa työtä ja tänään ensi-illassa he pääsevät irti, antamaan sen kaiken tunteen katsojille.

Pekka

Angstia kehiin

”Kun maailma potkii päähän, potki takaisin”

Välillä maailman ja Helin kengän väliin jää perhekin. Nuoruuden rimpuiluun mahtuu monta tapahtumaa, toiset jättää jälkiä – toisista selviytyy.

Nähtäväksi jää kuinka Helin käy.

Sohvi

Viisi yötä ensi-iltaan!

Ensi-iltaviikko. Siihen liittyy niin paljon tunnelmia, jännitystä, stressiä, kiirettä, ahdistusta, valmistautumista, sellaista, mitä on yksinkertaisesti vaikeaa pukea sanoiksi. Väittäisin, ettei edes hyvän mielikuvituksen omaava tällaisista fiiliksistä tiedä, ennen kuin on itse sen kokenut. Nyt ”se viikko” on avattu. Arvatenkin asia oli ensimmäisenä mielessä ja näyttämökuva verkkokalvoilla, kun hivutin itseni unenmaailmasta maanantaiaamuun. Pari kierähdystä vatsan pohjassa, ennen kuin silmät edes suostuivat avautumaan.

Viikonloppuna harjoituksissa aistin jo suurta odotusta, kihelmöintiä. Tiedän, etten ollut ainoa, joka ajatteli, että tänään tulee hyvä veto. Läpimeno, johon koko harjoitusviikko meitä valmisteli. Läpimeno, jollaisen harrastajanäyttelijäkin tarvitsee siinä kohtaa, kun ensi-iltaan on enää viikko aikaa. Itse valmistauduin siihen hyvin levänneenä, ohjaajan edellinen palaute kirkkaana mielessä, keskittyneenä tulevaan.

Ennen kuin pääsimme alkuun, tapahtui jotain odottamatonta. Jouduimme kaikki pysähtymään ”elämän käsikirjoituksen” äärelle. Sen tosiasian eteen, ettei senkään päivän tapahtumia voi itse ohjata. Täysin odottamatta, yksi meistä joutui lähtemään sairaalaan tarkastuttamaan terveydentilansa. Kaiken kihelmöinnin tilan täytti huoli. Huoli ystävästä. Totaalinen pysähdys. Istuttiin alas purkamaan huolta ja pelästystä, jonka jouduimme kohtaamaan. Lopulta oli valmiina varasuunnitelma, jonka kirkkaimpana ajatuksena oli meille kaikille tärkeän ihmisen hyvinvointi. Piinallisen pitkän iltapäivän päätteeksi saimme hyviä uutisia sairaalasta. Selvisimme säikähdyksellä.

Illalla pohdin kuinka tärkeää onkaan lämpö ja ymmärrys ihmisten välillä. Jälleen palasin ajatuksissani sen tosiasian äärelle, että täällä ollaan vain käymässä. Ovatko ne asiat, joista pitää kynsin hampain kiinni lopulta kuitenkaan sen arvoisia? Itsensä arvottamat asiat, joita ei ehkä kukaan koskaan kyseenalaista. Jos niitä lähtee mielessään yksitellen pois karsimaan, on jotenkin rauhoittavaa tuntea, että on jotain pysyvää. Rakkaus. Hassulla tavalla se ajatus suhteuttaa kaiken. Tuli mieleen erään tuttavani lausahdus siitä, että kannattaako omassa päässään tehdä turhaa draamaa oikeastaan mistään? Itsehän sitä rakentaa oman shownsa sen pyhän yksinkertaisuuden päälle. Ihan niin kuin näytelmässä Asta tekee ja siinäkin showssa kaiken alla on rakkaus. On vain uskallettava päästää irti. Uskallettava olla. Kun mieli päästää irti, voi vapautua kahleista ja huomata, että kaikki onkin pohjimmiltaan hyvin. Lopultakin tärkeää on vain se, miten kohtaa ja kohtelee muita ihmisiä ja itseään. Niin. Myöskin itseään.

Mitä enemmän Astan ”matkaa” pohdin, sitä mielenkiintoisempia yhtäläisyyksiä sieltä löytyy. Niin totta näytelmän tarina on ja jollain tapaa osa jokaisen ihmisen elämää. Toivottavasti katsojatkin löytävät sieltä omat tarinansa.

Astaa jännittää. Viikonlopun tapahtumien myötä, ensi-illan kuviot menivät uusiksi. Lavalle kapuaa myös ohjaajamme, josta tulikin yhtäkkiä vastanäyttelijä. Pienen hämmennyksen jälkeen, AIKA HUISIA!! Jännittävää. Odottamatonta ja erilaista. Ennen kaikkea kuitenkin paras ratkaisu ystävämme terveyden hyväksi!

Jälleen sain todeta, että on meillä mahtava porukka. Jokaisen rooli tässä porukassa on tärkeä. Kaikesta huolimatta, meillä alkaa olla valmista (vaikka ehkä vielä jonkun lampun ohjaaja saattaa lisätä pelkistettyihin lavasteisiimme, jonka vasta itse lavalla ollessaan huomaa puuttuvan… Tsemppiä maailman parhaalle valomiehelle!).

Viisi yötä..

Riikka