Napialan Työväennäyttämön vaiheita

Kun Napialan Työväenyhdistys vuonna 1905 perustettiin, valittiin sille myös huvitoimikunta, jonka tehtäväksi tuli huolehtia ohjelman järjestämisestä erilaisiin iltama ym. tilaisuuksiin. Heti alusta alkaen todettiin, että näytelmät ovat parhaita ohjelmanumeroita, mutta esityspaikan puuttuminen vaikeutti aluksi toimintaa. Oman talon valmistuminen työväenyhdistykselle paransi tilannetta ja niin päästiin ensimmäisen näytelmän esittämiseen jo vuonna 1906. Ensimmäinen näytelmä oli ”Pullanpyörittäjän kokous”. Alkuun oli päästy, mutta alkuaikoina oli monenlaisia ongelmia. Valaistus oli täysin olematonta, sillä vain kynttilöiden ja myöhemmin öljylamppujen valossa jouduttiin esiintymään.

Alkuaikoina toiminta oli hyvin omintakeista. Liekö ollut näytelmillä ollenkaan ohjaajaa tai vain joku näyttelijöistä antoi toisille neuvojaan. Vuonna 1907 ohjaajaksi nimettiin A. Kasanen sekä myöhemmin A. Luhta ja Br. Laitio. Alkuvaikeuksia lisäsi myöskin se, ettei kulisseja ollut. Tilanne muuttui kuitenkin kun taiteilija R: Rautoja saatiin niitä maalaamaan.

Uuden talon valmistuttua vuonna 1914 näyttämöharrastus kasvoi yhä. Ohjelmistoon otettiin hyvinkin vaativia näytelmiä mm. Seitsemän veljestä, Miehen kylkiluu ja Kirottu mammona. Huvitoimikunnan ehdotuksesta päätettiin vuonna 1916 ottaa hiukan komeammalta kalskahtava nimikin ”Näytelmäseura”, ja sille hyväksyttiin säännöt. Jatkuvasti täydennettiin myös näyttämön varusteita ja juuri ennen kansalaissotaa tilattiin uudet kulissit taiteilija Erkki Karulta, joka toimi siihen aikaan Forssan Työväen Näyttämön johtajana.

Vuonna 1920 muutettiin nimi nykyiseksi, siis Napialan Työväen Näyttämöksi ja samalla päätettiin liittyä Työväen Näyttämöiden Liittoon. Tämän jälkeen näyttämötyössä alkoi uusi ajanjakso, joka sai paljon itsenäisemmän toimintamuodon. Vakinaisen ohjaajan paikka julistettiin haettavaksi. Tointa täytettäessä näyttämön onnistui saada tehtävään etevä teatterimies Kusti Näre. Hänen toimikautensa esitystaso oli huomattavasti korkeampaa luokkaa ja lavastuslaitteet saivat täydennystä hänen taiteilijatyönään.

Ohjaajan lähdettyä Amerikkaan, jouduttiin muutaman epäonnistuneen ohjaajavalinnan jälkeen tyytymään omiin kasvatteihin. Näistä ohjaajista mainittakoon Hugo Syrjänen, Yrjö Pajunen, Kössi Kivelä, Väinö Vuorela, Saima Laitinen, Martti Laitinen, Aune Ståhlhammar ja Erkki Siltola. Tätä vastuullista ja epäkiitollista tehtävää ovat monet edellä mainituista hoitaneet useitakin näytäntökausia. Erkki Siltola on tehnyt pitkän ammattilaisnäyttelijän uran useilla teatterilavoilla, myös televisiossa ja elokuvissa. Napialan Työväen Näyttämön kasvatteja on toki ammattilaisina muitakin mm. Juhani Leppänen, Hannu Lintukoski ja Niina Sillanpää.

Kun 60-vuotisjuhla vuonna 1965, ”Punaisen viivan” esityksillä oli ohitettu, alkoi jälleen näyttämön arki. Kurt Nuotio ohjasi näyttämöläisiä vielä vuoteen 1967 saakka. Tämän jälkeen nuori Keijo Dahlman otti ohjakset käsiinsä ja ohjasi kaksi näytelmää: ”Fagerholmin valitus” ja ”Yksi meistä”. Melkoinen tapahtuma näyttämön historiassa oli musiikkisatu ”Jatus”, joka tehtiin 12 – 15 vuotiaiden lasten ja nuorten voimin, ohjauksesta vastasi Sointu Angervo. Hän myös ohjasi näytelmän ”Kaukomieli”, joka esitettiin kantaesityksenä 70-vuotisjuhlassa vuonna 1975. Kun lapsia oli saatu mukaan näyttämön toimintaan, oli hyvä takoa kun rauta oli kuumana ja niinpä tehtiin Pauli Holmin ohjauksessa ”Kiljusen herrasväki”. Näistä alkukokemuksista poiki muutamien henkilöiden kohdalla pitkä, aina näihin päiviin saakka ulottuva harrastetoiminta näyttelemisen puitteissa.

Jussi Luukkosen ajaksi voi kutsua vuotta 1983. Hän ohjasi silloin kaksi näytelmää: ”Lohikäärmeaika” ja ”Työnantajan hautajaiset”. Ensiksi mainitulla näytelmällä napsalaiset osallistuivat Oulun lapsi. ja nuorisoteatteripäiville ja Työnantajan hautajaiset vei porukan Mikkelin näyttämöpäiville tammikuussa 1984. Molemmista saatu palaute oli melko mukavaa kuultavaa.

Kun vuosi 1985 koitti, olikin aika juhlia 80-vuotista taivalta. Juhlanäytelmäksi valittiin ”Marjatan laulu”, ohjaajana toimi Olli-Pekka Ulkuniemi.

Aivan uudet tuulet näyttämömme historiassa alkoivat puhaltaa vuonna 1991, kun muutimme kokonaan harjoittelemaan ja esiintymään Tervakosken Seuratalolle. Vanha Napialan työväentalo oli jo niin huonossa kunnossa, ettei toiminta voinut enää siellä jatkua. Talo on jo kokonaan purettu, vain muistot ja kuvat ovat jäljellä.

Napialan Näyttämön eräs virstanpylväs saavutettiin vuonna 1992, kun rekisteröityminen itsenäiseksi yhdistykseksi tapahtui. Tuolloin todettiin, että on korkea aika alkaa taival omin, vankoin jaloin. Nimeksi tuli virallisesti Napialan Työväennäyttämö ry.

Suururakka ”Ida-näytelmä” rakennettiin teatterin lavalle koko Janakkalan voimin. Mukaan kutsuttiin esiintyjiä kaikista Janakkalan harrastajateattereista. Tulos oli mielenkiintoinen. Napialan näyttämö palkittiin vuonna 1995 tämän näytelmän yhteydessä Ida Aalberg-seuran myöntämällä Ida-reliefillä.

90-vuotisjuhla koitti vuonna 1995. Juhlanäytelmänä oli ”Peter Pan”, ohjaajana Seppo Kotamies. Tämä näytelmä vaati melkoiset resurssit, sillä mukana oli orkesteri, kuoro ja tanssiryhmä. Näytelmä sai valtavasti huomiota ja todella hyvän vastaanoton.

Napialan työväennäyttämön kunniakasta sadan vuoden merkkipaalua juhlistettiin tammikuussa 2005, jollin ensi-iltansa sai ”Lampaanvillatakki” ja ohjauksesta vastasi Riittamaijja Kuusela-Rantanen. Juhlaan oli kutsuttu ohjaajia ja entisiä näyttämöläisiä vuosikymmenten varrelta. Lisäksi paikalla oli Työväennäyttämöiden liiton sekä Harrastajateatteriliiton edustus.

Harrastajateatteritoiminta jatkuu vahvana edelleen jokavuotisen ensi-illan merkeissä. Työelämän ja harrastuksen yhteensovittaminen vaatii joustoja sekä perhe-elämältä että työpaikoilta, mutta antoisan ja mukaansa tempaavan harrastuksen vuoksi aikatauluja on valmis muuttamaan yhä moni napsalainen.

Historiikki on koottu Esko Marttilan ja Tuula Lehtisen kirjoituksista.