Napialan Työväennäyttämön vaiheita

Kun Napialan Työväenyhdistys vuonna 1905 perustettiin, valittiin sille myös huvitoimikunta, jonka tehtäväksi tuli huolehtia ohjelman järjestämisestä erilaisiin iltama ym. tilaisuuksiin. Heti alusta alkaen todettiin, että näytelmät ovat parhaita ohjelmanumeroita, mutta esityspaikan puuttuminen vaikeutti aluksi toimintaa. Oman talon valmistuminen työväenyhdistykselle paransi tilannetta ja niin päästiin ensimmäisen näytelmän esittämiseen jo vuonna 1906. Ensimmäinen näytelmä oli ”Pullanpyörittäjän kokous”. Alkuun oli päästy, mutta alkuaikoina oli monenlaisia ongelmia. Valaistus oli täysin olematonta, sillä vain kynttilöiden ja myöhemmin öljylamppujen valossa jouduttiin esiintymään.

Alkuaikoina toiminta oli hyvin omintakeista. Liekö ollut näytelmillä ollenkaan ohjaajaa tai vain joku näyttelijöistä antoi toisille neuvojaan. Vuonna 1907 ohjaajaksi nimettiin A. Kasanen sekä myöhemmin A. Luhta ja Br. Laitio. Alkuvaikeuksia lisäsi myöskin se, ettei kulisseja ollut. Tilanne muuttui kuitenkin kun taiteilija R: Rautoja saatiin niitä maalaamaan.

Uuden talon valmistuttua vuonna 1914 näyttämöharrastus kasvoi yhä. Ohjelmistoon otettiin hyvinkin vaativia näytelmiä mm. Seitsemän veljestä, Miehen kylkiluu ja Kirottu mammona. Huvitoimikunnan ehdotuksesta päätettiin vuonna 1916 ottaa hiukan komeammalta kalskahtava nimikin ”Näytelmäseura”, ja sille hyväksyttiin säännöt. Jatkuvasti täydennettiin myös näyttämön varusteita ja juuri ennen kansalaissotaa tilattiin uudet kulissit taiteilija Erkki Karulta, joka toimi siihen aikaan Forssan Työväen Näyttämön johtajana.

Vuonna 1920 muutettiin nimi nykyiseksi, siis Napialan Työväen Näyttämöksi ja samalla päätettiin liittyä Työväen Näyttämöiden Liittoon. Tämän jälkeen näyttämötyössä alkoi uusi ajanjakso, joka sai paljon itsenäisemmän toimintamuodon. Vakinaisen ohjaajan paikka julistettiin haettavaksi. Tointa täytettäessä näyttämön onnistui saada tehtävään etevä teatterimies Kusti Näre. Hänen toimikautensa esitystaso oli huomattavasti korkeampaa luokkaa ja lavastuslaitteet saivat täydennystä hänen taiteilijatyönään.

Ohjaajan lähdettyä Amerikkaan, jouduttiin muutaman epäonnistuneen ohjaajavalinnan jälkeen tyytymään omiin kasvatteihin. Näistä ohjaajista mainittakoon Hugo Syrjänen, Yrjö Pajunen, Kössi Kivelä, Väinö Vuorela, Saima Laitinen, Martti Laitinen, Aune Ståhlhammar ja Erkki Siltola. Tätä vastuullista ja epäkiitollista tehtävää ovat monet edellä mainituista hoitaneet useitakin näytäntökausia. Erkki Siltola on tehnyt pitkän ammattilaisnäyttelijän uran useilla teatterilavoilla, myös televisiossa ja elokuvissa. Napialan Työväen Näyttämön kasvatteja on toki ammattilaisina muitakin mm. Juhani Leppänen, Hannu Lintukoski ja Niina Sillanpää.

Kun 60-vuotisjuhla vuonna 1965, ”Punaisen viivan” esityksillä oli ohitettu, alkoi jälleen näyttämön arki. Kurt Nuotio ohjasi näyttämöläisiä vielä vuoteen 1967 saakka. Tämän jälkeen nuori Keijo Dahlman otti ohjakset käsiinsä ja ohjasi kaksi näytelmää: ”Fagerholmin valitus” ja ”Yksi meistä”. Melkoinen tapahtuma näyttämön historiassa oli musiikkisatu ”Jatus”, joka tehtiin 12 – 15 vuotiaiden lasten ja nuorten voimin, ohjauksesta vastasi Sointu Angervo. Hän myös ohjasi näytelmän ”Kaukomieli”, joka esitettiin kantaesityksenä 70-vuotisjuhlassa vuonna 1975. Kun lapsia oli saatu mukaan näyttämön toimintaan, oli hyvä takoa kun rauta oli kuumana ja niinpä tehtiin Pauli Holmin ohjauksessa ”Kiljusen herrasväki”. Näistä alkukokemuksista poiki muutamien henkilöiden kohdalla pitkä, aina näihin päiviin saakka ulottuva harrastetoiminta näyttelemisen puitteissa.

Jussi Luukkosen ajaksi voi kutsua vuotta 1983. Hän ohjasi silloin kaksi näytelmää: ”Lohikäärmeaika” ja ”Työnantajan hautajaiset”. Ensiksi mainitulla näytelmällä napsalaiset osallistuivat Oulun lapsi. ja nuorisoteatteripäiville ja Työnantajan hautajaiset vei porukan Mikkelin näyttämöpäiville tammikuussa 1984. Molemmista saatu palaute oli melko mukavaa kuultavaa.

Kun vuosi 1985 koitti, olikin aika juhlia 80-vuotista taivalta. Juhlanäytelmäksi valittiin ”Marjatan laulu”, ohjaajana toimi Olli-Pekka Ulkuniemi.

Aivan uudet tuulet näyttämömme historiassa alkoivat puhaltaa vuonna 1991, kun muutimme kokonaan harjoittelemaan ja esiintymään Tervakosken Seuratalolle. Vanha Napialan työväentalo oli jo niin huonossa kunnossa, ettei toiminta voinut enää siellä jatkua. Talo on jo kokonaan purettu, vain muistot ja kuvat ovat jäljellä.

Napialan Näyttämön eräs virstanpylväs saavutettiin vuonna 1992, kun rekisteröityminen itsenäiseksi yhdistykseksi tapahtui. Tuolloin todettiin, että on korkea aika alkaa taival omin, vankoin jaloin. Nimeksi tuli virallisesti Napialan Työväennäyttämö ry.

Suururakka ”Ida-näytelmä” rakennettiin teatterin lavalle koko Janakkalan voimin. Mukaan kutsuttiin esiintyjiä kaikista Janakkalan harrastajateattereista. Tulos oli mielenkiintoinen. Napialan näyttämö palkittiin vuonna 1995 tämän näytelmän yhteydessä Ida Aalberg-seuran myöntämällä Ida-reliefillä.

90-vuotisjuhla koitti vuonna 1995. Juhlanäytelmänä oli ”Peter Pan”, ohjaajana Seppo Kotamies. Tämä näytelmä vaati melkoiset resurssit, sillä mukana oli orkesteri, kuoro ja tanssiryhmä. Näytelmä sai valtavasti huomiota ja todella hyvän vastaanoton.

Napialan työväennäyttämön kunniakasta sadan vuoden merkkipaalua juhlistettiin tammikuussa 2005, jollin ensi-iltansa sai ”Lampaanvillatakki” ja ohjauksesta vastasi Riittamaijja Kuusela-Rantanen. Juhlaan oli kutsuttu ohjaajia ja entisiä näyttämöläisiä vuosikymmenten varrelta. Lisäksi paikalla oli Työväennäyttämöiden liiton sekä Harrastajateatteriliiton edustus.

Riittamaija Kuusela-Rantanen jatkoi ohjaajan paikalla vielä kolmen näytelmän ajan. Sukuvika, Peppi Pitkätossu ja Juoruja heräsivät näyttämöllä eloon vuosina 2006-2008. Tämän jälkeen ohjaajan tuolille istahti Taru Kivinen, jonka johdolla näyttämöllä nähtiin Juokse Vaimosi Edestä, Riemurahat sekä Puhelinluettelo. Vuonna 2012 nähtiin Sanna Saarelan depyyttiohjaus Napialan Työväennäyttämöllä, kun ensi-iltansa sai Pikku Vampyyri. Saarela jatkoi muutamaa näytelmää lukuun ottamatta tähän päivään saakka. Välissä nähtiin ohjaamassa Misa Palander (Mies joka ei osannut sanoa ei), Antti Kemppainen (Punahukka) sekä Riittamaija Kuusela-Rantanen (Paljon onnea vaan!). 

Vuonna 2012 Napialan Wanhalla koululla maalaismiljöössä aloitettiin puheenjohtaja Pekka Tammisen aloitteesta kesäteatteri. Ensimmäisenä kesänäyttämöllä nähtiin Suomen hevonen ja seuraavina kesinä siellä esitettiin kolme muutakin näytelmää. Suomen hevosen eräässä näytöksessä halukkaita katsojia kertyi noin 400 ja katsomopaikat loppuivat kesken. Niinpä lopuille jaettiin vilttejä ja osa yleisöstä istui nurmikolla katsomassa näytelmää. Muutaman esityskauden jälkeen toiminta kesäteatterin osalta kuitenkin hiipui, sillä talvinäytelmät Seuratalolla veivät niin paljon resursseja vuodesta. 

Vuonna 2015 vietettiin Napialan Työväennäyttämö ry:n 110-vuotisjuhlaa. Tätä juhlavuotta varten koottiin Jarmo Koukkarin, Pekka Tammisen ja Harri Valon ideasta Tervakosken asukkailta kertomuksia Tervakosken kyläyhteisöstä. Näiden kertomusten pohjalta Metti Löfberg kirjoitti käsikirjoituksen ja näin syntyi Sanna Saarelan ohjauksella Tervakoski-näytelmä, joka sai jatko-osan 2018, jolloin oli myös Tervakosken paperitehtaan 200-vuotisjuhla. Ensimmäistä näytelmää varten näyttämölle rakennettiin oikean paperikoneen kopio ja kummassakin näytelmässä oli myös elävää musiikkia bändin toimesta. 

Vuonna 2019 Sonja Hyvönen teki debyyttiohjauksensa Pupun kadonnut vuosi. Hyvönen kirjoitti tämän näytelmän inspiroituneena vuodenajoista, ja näin neljän vuodenaikamme ympärille rakentui tarina. Näytelmä oli suunnattu lapsille ja erikoisuutena lavasteet oli rakennettu niin, että lapset liikkuivat lavastetta ympäri vuodenajasta toiseen. Lapset pääsivät myös osallistumaan näytelmään, muun muassa keksimällä hahmoille nimiä ja vaihtamalla puulle oksia vuodenajan mukaan. Esityksiä oli vain muutama ja ne olivat lähes loppuunmyytyjä. Vuonna 2024 näytelmää esitettiin uudelleen ja suosio oli edelleen kiistaton. 

Vuonna 2019 alettiin valmistella Sanna Saarelan johdolla näytelmää Kalenteritytöt. Näytelmä oli naisenergiaa pursuava lämminhenkinen komedia naisista, jotka tekivät alastonkalenteria kerätäkseen varoja syöpätutkimukseen. Näytelmän yhteydessä toteutettiin ihan oikea kalenteri, jota myytiin katsojille. Osa kalenterin sekä yhden esityksen tuotot menivät Syöpälapset Pisara ry:lle. Valitettavasti koronapandemia vuonna 2020 johti näytelmän esitysten perumiseen jo kuuden esityksen jälkeen.

Teillä ei ollut nimiä koki vuonna 2022 melkein saman kohtalon, mutta esityksiä saatiin jatkettua myöhemmin syksyllä. Näytelmässä sukellettiin mielenterveysongelmien, alkoholismin ja perheongelmien maailmaan ja siitä tuli vaikuttava ja ajankohtainenkin kuvaus aikamme haasteista. 

Vuonna 2023 Sonja Hyvönen ohjasi toisen, kahden näyttelijän näytelmänsä Isä ja Poika. Näytelmän käsikirjoitus oli Hyvösen omaa käsialaa ja koostui useamman ihmisen tarinoista isän ja lapsen välisestä kauniista sekä välillä kipeästäkin suhteesta. Katsomo sekä lavasteet rakennettiin Tervakosken Seuratalon näyttämölle. Tilan intiimiys sopi näytelmän tunnelmaan täydellisesti. 

Koitti vuosi 2025 ja oli aika juhlia Napialan Työväennäyttämön 120-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden näytelmäksi valikoitui tunnettu tarina Jäniksen vuosi, jonka ohjasi Sanna Saarela. Näytelmän valmistelu aloitettiin jo vuosi etukäteen ja projektiin osallistui lähes 30 työryhmän jäsentä. Ensi-iltajuhlassa oli paikalla runsaasti kutsuvierasväkeä, muun muassa vanhoja napsalaisia, kunnan päättäjiä sekä yhteistyökumppaneita. Juhlassa kuultiin monta koskettavaa puhetta, jaettiin kunniakirjoja sekä kuultiin upeita musiikkiesityksiä. Kaiken kaikkiaan tunnelma ensi-illassa oli arvokas ja tunteikas sekä ennen kaikkea täynnä iloa ja ihania kohtaamisia. Jäniksen Vuosi hurmasi yleisön, näyttelijät ja koko työryhmän hauskuudellaan, herkkyydellään ja ajankohtaisuudellaan.  

Vuonna 2025 Tervakosken vanhalla yhteiskoululla Napsa järjesti halloween-tapahtuman. Tapahtuman nimeksi tuli Kuoleman koulu ja ryhmät pääsivät kiertämään kauhujen täyteistä koulua illan pimennossa. Näyttelijät esittivät erilaisia kauhuelokuvistakin tuttuja hahmoja. Tapahtuma myytiin loppuun hetkessä.

Vuonna 2026 ensi-iltansa sai Riittamaija Kuusela-Rantasen ohjauksessa hulvaton farssi Saako olla sardiini? Näytelmä, jolle ei voinut olla nauramatta ja joka on yksi farssimaailman kiistattomista kuninkaista. Näytelmä kertoo ryhmästä näyttelijöitä, jotka harjoittelevat tulevaa ensi-iltaansa varten. Näytelmä koostuu kolmesta näytöksestä, joista ensimmäisessä harjoitellaan, toisessa katsotaan esitykseen valmistautumista ja esitystä kulissien puolella, ja viimeisessä näytelmä nähdään vielä näyttämön puolelta. Ovista kuljetaan saranat paukkuen, lavalle tullaan väärään aikaan, laukkuja ja laatikoita katoaa, kukkakimput päätyvät vääriin käsiin ja välillä ollaan solmussa lakanoiden seassa. Näyttelijät yrittävät selvitä loppukumarruksiin saakka, tottakai selvitellen samalla myös ihmissuhdekoukeroitaan.

Harrastustoiminta jatkuu vahvana edelleen ja tulevanakin syksynä työryhmä istahtaa Seuratalon pöydän ääreen ja sukeltaa jälleen uuden näytelmän syövereihin. Toimintaa tehdään edelleen suurella sydämellä ja jokaiselle on paikka Napialan Työväennäyttämöllä.

Historiikki on koottu vuoteen 2005 asti Esko Marttilan ja Tuula Lehtisen kirjoituksista.