Jäniksen vuosi keväällä 2025

Napialan työväennäyttämö juhlistaa 120-vuotista taivaltaan kevään 2025 juhlanäytelmällä Jäniksen vuosi. Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuva näytelmä tuo lavalle Vatasen ja Jäniksen, joiden matkassa kuljetaan hämmennyksestä toiseen ja tilanteesta seuraavaan läpi toden ja… niin, mikäpä ei näyttämöllä olisikaan totta?

Jäniksen vuosi on hauska, vähän hullu, vilpitön ja haikeakin esitys oravanpyörästä, vapaudesta ja kohtalon kummallisista koukeroista. Napialan Työväennäyttämön 120-vuotis juhlanäytelmä pohjautuu Smedsin ja Keski-Vähälän raikkaaseen tulkintaan Arto Paasilinnan ajattomasta menestysromaanista.

Vatanen on keskiluokkainen ja keski-ikäinen toimistossaan ahertava yhteiskunnan tukipylväs. Hän ei enää oikein itsekään muista, miksi on naimisissa ja elämä tuntuu muutenkin olevan vailla syvempää merkitystä. Nuoruuden haaveet ovat jääneet lopullisesti toteutumatta, ja elämän tähtihetket tuntuvat olevan jo auttamatta takana.

Eräänä päivänä epäonniselta seminaarimatkalta palatessaan Vatanen törmää autollaan tiellä harhailevaan Jänikseen. Omintakeinen ja ihmisten säännöistä piittaamaton Jänis saa sankarimme elämänhalun jälleen heräämään. Pian Vatanen huomaa, että ei tahdo enää palata takaisin entiseen elämäänsä. Hän lähtee metsään etsimään yksinkertaisempaa olemassaoloa ja kosketusta kadonneeseen itseensä ja luontoon. Siitä aukeaa seikkailu, joka vie kaksikkoa pitkin Suomen metsiä ja syrjäisiä pikkukyliä.

Jäniksen vuosi on koominen ja koskettava kertomus meistä, hurjien muutosten keskellä elävistä nisäkkäistä. Se on tarina luonnon ja ihmisen yhteiselosta maailmassa, jossa ratkaisuja kaivataan yhä enemmän, mutta vaihtoehtoja tuntuu olevan yhä vähemmän.

Liput osoitteesta netticket.fi/napsa tai numerosta 0600 399 499 (1e/min + pvm).

Lippu 25 €, Eläkeläinen, opiskelija, Lapsi-alle 17v., työtön, varusmies 20 €, Ryhmälippu 20 € (minimikoko 20 henkilöä), Ryhmälippu-eläkeläiset 18 € (minimikoko 20 henkilöä).

Ensi-ilta: La 22.2.2025 klo 15. Tervakosken Seuratalolla (Seuranaukio 3, 12400 Tervakoski)
Muut esitykset:
To 27.2. klo 19
Pe 28.2. klo 19 HUOM! Lippuhinta poikkeuksellisesti 20 €!
La 1.3. klo 17
Su 2.3. klo 15
La 8.3. klo 17
Su 9.3. klo 15
To 13.3. klo 19
Su 16.3. klo 15
Ti 18.3. klo 19
To 20.3. klo 19
Pe 21.3. klo 19
La 22.3. klo 17

Kesto 2 h, 1 väliaika

Pupun kadonnut vuosi pomppii Napsan näyttämölle pääsiäisen aikaan!

Maaliskuussa Tervakoskella esitetään jo toista kertaa koko perheen satunäytelmä ”Pupun kadonnut vuosi”! Tämä moniaistillinen esitys on sekä tunteita herättävä että opettavainenkin.

Liikkuvan esityksen matkassa eivät perheen pienimmätkään ehdi pitkästyä, mutta on tässä pureskeltavaa myös ihan aikuisillekin. Tule sinäkin auttamaan pupua löytämään kadoksissa olevan vuotensa!

Ensi-ilta perjantaina 22.3. klo 18.00 ja seuraavat tuplaesityspäivät sopivasti pääsiäisen pyhinä perjantaina 29.3. klo 11 ja 13, sekä sunnuntaina 31.3. klo 11 ja 13. Esityksen kesto noin 60 minuuttia ja kahvio aukeaa tuntia ennen esitystä.

Katso käsiohjelma tästä >

Liput: aikuiset 15 e / lapset 10 e

Lippuvaraukset: info.napsa@gmail.com tai Facebookin kautta viestiä laittamalla.

Tervetuloa seikkailuun!

Isä ja Poika valtaavat lavan lokakuussa

Syksyn tullen saa Napsan lavalla ensiesityksensä Sonja Hyvösen käsikirjoittama ja ohjaama uutuusnäytelmä Isä ja Poika.

Intensiivinen lyhytnäytelmä sijoittuu mökkimaisemaan ja kertoo mutkikkaan isä-poikasuhteen yhteisistä muistoista sekä sanomattomista sanoista. Tästä lyhyestä mutta ytimekkäästä esityksestä löytää jokainen varmasti kosketuspintaa niin perhesuhdekiemuroihin, kuin sukupolvien välisiin eroihinkin. 

Napialan Työväennäyttämöllä rooleihin astuvat Pekka Tamminen ja Janne Saarela.

Katso käsiohjelma >

Esitykset ovat lokakuussa 2023 Tervakosken seuratalolla seuraavasti:

La 14.10. klo 17:00 Ensi-ilta
Su 15.10. klo 15:00
To 19.10. klo 19:00
La 21.10. klo 18:00
Su 22.10. klo 16:00

Liput: 15 / 10 e

Lippuvaraukset: info.napsa@gmail.com, puhelimitse arkisin klo 17-20 numerosta 041 363 6827, tai Facebookin kautta viestiä laittamalla.

Esityksen kesto noin tunti. Lämpimästi tervetuloa!

Kalenteritytöt valloittavat helmikuussa!

 

No nyt meillä on mahtavia uutisia! Ystävänpäivänä 14.2.2020 saa ensi-iltansa Kalenteritytöt. Näytelmän ohjaa Sanna Saarela ja lavalla nähdään joukko mielettömän rohkeita naisia, miehiä unohtamatta. Olemme aivan varmoja, että tämän haluaa nähdä kaikki!! Ja eihän näytelmä, jossa hyvän asian puolesta tehdään nakukalenteri olisi mitään, jos ei sitä kalenteria olisi ihan oikeasti tehty. Joten nyt sulla on mahdollisuus ostaa ensi vuodelle kalenteri, joka on pikkaisen kuumempi ja hauskempi, kuin ne kaupan perus maisemakalenterit. Ensimmäiset painotuoreet kalenterit on mahdollista ostaa huomenna 23.11. Keltaisen talon kulttuurikahvilalta. Nähdään siellä!

Punahukka saa ensi-iltansa 9.2.

Jälleen se aika vuodesta kun napsa voi esitellä uuden näytelmänsä!

Konduktööri Pekka tulee uskoon ja haluaa korjata kaikki tekemänsä virheet, mutta saa vain sotkettua itsensä ja läheistensä elämän. Hänen vaimonsa Elina ei kaipaisi mitään lisähuolia, kun adoptioasiakin on viimein etenemässä. Seppo-veli taas on käärmeissään tuottoisan salakuljetusbisneksen loppumisesta. Kun sisarpuoli Katja saapuu Venäjältä, joutuu Pekka kysymään itseltään kuinka vahva hänen uskonsa lopulta on ja kykeneekö hän myös toteuttamaan sitä teoillaan. Hänen mukanaan kriisiin ajautuu pastori Martti, jolta uupumus on vienyt intohimon työhön.

Käythän varmistamassa itsellesi paikan ja varaamassa lipun osoitteesta: https://www.ideaticket.fi/servlet/ideaticket/napsa/

Näytösajat ovat:

La 9.2. Klo: 16:00

To 14.2. Klo: 19:00

Su 17.2. Klo: 15.00

Ma 18.2. Klo: 19:00

To 21.2. Klo: 19:00

La 23.2. Klo: 17:00

Ma 25.2. Klo: 19:00

La 2.3. Klo: 17:00

Su 3.3. Klo: 15:00