Viimeisiä viedään!

Helmikuu on pian taputeltu ja viimeiset esitykset ovat käsillä. Olemme saaneet esityksiin mahtavia katsojia, jotka ovat eläneet mukana ja antaneet meille todella hyvän fiiliksen. Usein viimeisissä esityksissä tavoittaa jotain samankaltaista ”huumaa” kuin ensi-illassa. Tekemiseen tulee rentoutta ja hahmot ovat kasvaneet aivan uusiin mittoihinsa. Pienellä haikeudella ja yhtä aikaa kovalla jännityksellä odotan viimeisiä esityksiä. Haikeus siitä, että tämä mielettömän hieno prokkis loppuu. Jännitys yleisön lopullisesta palautteesta, yleisömäärästä, nyt kun puskaradio on kenties ehtinyt jo laulaa. Olympiakansan herättäminen ja penkkiurheilijoiden liikuttaminen teatteriin on mitalin arvoinen saavutus. Eikö?! Nyt painitaan aika kovassa sarjassa :-)

Tähänastinen palaute on lämmittänyt mieliämme todella! Kiitos teille, jotka olette jo kokemuksen kanssamme jakaneet. Tervetuloa te, jotka ette ole vielä ehtineet! Vielä on neljä mahdollisuutta tulla näkemään ja kokemaan. Tämä esitys ei jätä ketään kylmäksi, lupaan sen! Nähdään illalla…

Riikka

Ensi-ilta päivä…

Täynnä jännitystä ja odotusta….

Nyt ensimmäistä kertaa urallani katson ja jännitän ensi-iltaa katsomosta käsin. Oikeastaan en taida edes jännittää, vaan odotan H-hetkeä innostuneena ja luottavaisena.

Tällä hetkellä mietin tätä projektin kulkua ja sitä miten tähän hetkeen on tultu. Viime viikon jännittävät hetket ovat takana ja hienointa on se, että Sannan ei tarvitse paikata ketään, vaan hän pääsee jännittämään katsomoon ja tuntemaan sen mitä hän on saanut aikaiseksi mahtavan työryhmän kera.

Nämä viikot ovat tiivistäneet tätä ryhmää, enemmän kuin koskaan aikaisemmin minun aikana ja se on ollut hieno tunne.

Näytelmästä haluan sanoa, että tulette varmasti kokemaan ja näkemään sellaista mitä ette ole aikaisemmin nähneet tai kokeneet Napialan Työväennäyttämön tekevän. Tässä näytelmässä on todellakin tunnetta. Näytelmä on visuaalisesti todella upea. Mykistävä. ”Pelkistetyt” lavasteet joita täydentävät valot ja äänitekniikka.

Näyttelijät ovat tehneet todellakin mahtavaa työtä ja tänään ensi-illassa he pääsevät irti, antamaan sen kaiken tunteen katsojille.

Pekka

Angstia kehiin

”Kun maailma potkii päähän, potki takaisin”

Välillä maailman ja Helin kengän väliin jää perhekin. Nuoruuden rimpuiluun mahtuu monta tapahtumaa, toiset jättää jälkiä – toisista selviytyy.

Nähtäväksi jää kuinka Helin käy.

Sohvi

Viisi yötä ensi-iltaan!

Ensi-iltaviikko. Siihen liittyy niin paljon tunnelmia, jännitystä, stressiä, kiirettä, ahdistusta, valmistautumista, sellaista, mitä on yksinkertaisesti vaikeaa pukea sanoiksi. Väittäisin, ettei edes hyvän mielikuvituksen omaava tällaisista fiiliksistä tiedä, ennen kuin on itse sen kokenut. Nyt ”se viikko” on avattu. Arvatenkin asia oli ensimmäisenä mielessä ja näyttämökuva verkkokalvoilla, kun hivutin itseni unenmaailmasta maanantaiaamuun. Pari kierähdystä vatsan pohjassa, ennen kuin silmät edes suostuivat avautumaan.

Viikonloppuna harjoituksissa aistin jo suurta odotusta, kihelmöintiä. Tiedän, etten ollut ainoa, joka ajatteli, että tänään tulee hyvä veto. Läpimeno, johon koko harjoitusviikko meitä valmisteli. Läpimeno, jollaisen harrastajanäyttelijäkin tarvitsee siinä kohtaa, kun ensi-iltaan on enää viikko aikaa. Itse valmistauduin siihen hyvin levänneenä, ohjaajan edellinen palaute kirkkaana mielessä, keskittyneenä tulevaan.

Ennen kuin pääsimme alkuun, tapahtui jotain odottamatonta. Jouduimme kaikki pysähtymään ”elämän käsikirjoituksen” äärelle. Sen tosiasian eteen, ettei senkään päivän tapahtumia voi itse ohjata. Täysin odottamatta, yksi meistä joutui lähtemään sairaalaan tarkastuttamaan terveydentilansa. Kaiken kihelmöinnin tilan täytti huoli. Huoli ystävästä. Totaalinen pysähdys. Istuttiin alas purkamaan huolta ja pelästystä, jonka jouduimme kohtaamaan. Lopulta oli valmiina varasuunnitelma, jonka kirkkaimpana ajatuksena oli meille kaikille tärkeän ihmisen hyvinvointi. Piinallisen pitkän iltapäivän päätteeksi saimme hyviä uutisia sairaalasta. Selvisimme säikähdyksellä.

Illalla pohdin kuinka tärkeää onkaan lämpö ja ymmärrys ihmisten välillä. Jälleen palasin ajatuksissani sen tosiasian äärelle, että täällä ollaan vain käymässä. Ovatko ne asiat, joista pitää kynsin hampain kiinni lopulta kuitenkaan sen arvoisia? Itsensä arvottamat asiat, joita ei ehkä kukaan koskaan kyseenalaista. Jos niitä lähtee mielessään yksitellen pois karsimaan, on jotenkin rauhoittavaa tuntea, että on jotain pysyvää. Rakkaus. Hassulla tavalla se ajatus suhteuttaa kaiken. Tuli mieleen erään tuttavani lausahdus siitä, että kannattaako omassa päässään tehdä turhaa draamaa oikeastaan mistään? Itsehän sitä rakentaa oman shownsa sen pyhän yksinkertaisuuden päälle. Ihan niin kuin näytelmässä Asta tekee ja siinäkin showssa kaiken alla on rakkaus. On vain uskallettava päästää irti. Uskallettava olla. Kun mieli päästää irti, voi vapautua kahleista ja huomata, että kaikki onkin pohjimmiltaan hyvin. Lopultakin tärkeää on vain se, miten kohtaa ja kohtelee muita ihmisiä ja itseään. Niin. Myöskin itseään.

Mitä enemmän Astan ”matkaa” pohdin, sitä mielenkiintoisempia yhtäläisyyksiä sieltä löytyy. Niin totta näytelmän tarina on ja jollain tapaa osa jokaisen ihmisen elämää. Toivottavasti katsojatkin löytävät sieltä omat tarinansa.

Astaa jännittää. Viikonlopun tapahtumien myötä, ensi-illan kuviot menivät uusiksi. Lavalle kapuaa myös ohjaajamme, josta tulikin yhtäkkiä vastanäyttelijä. Pienen hämmennyksen jälkeen, AIKA HUISIA!! Jännittävää. Odottamatonta ja erilaista. Ennen kaikkea kuitenkin paras ratkaisu ystävämme terveyden hyväksi!

Jälleen sain todeta, että on meillä mahtava porukka. Jokaisen rooli tässä porukassa on tärkeä. Kaikesta huolimatta, meillä alkaa olla valmista (vaikka ehkä vielä jonkun lampun ohjaaja saattaa lisätä pelkistettyihin lavasteisiimme, jonka vasta itse lavalla ollessaan huomaa puuttuvan… Tsemppiä maailman parhaalle valomiehelle!).

Viisi yötä..

Riikka

Sananen lavastuksesta…

Esityspaikasta(elokuvateatteri) johtuen päädyttiin lavastuksesta tehdä pelkistetty.
No alussa vielä pysyttiin suunnitelmassa,kunnes ohjaajan käsitys pelkistetystä
rupesi jotenkin hämärtymään,mutta nyt lavasteiden ollessa valmiit,voimme kaikkien
kannalta todeta että ONNEX.
Roolista.
Ei olis pitäny äänestää Haavistoo!
Jammu

Rakkain terveisin, äippä

Viime kesänä olin katsomassa Napsan kesäteatteriesitystä ja käsiohjelmassa oli ennakkomainontaa tulevan talven näytelmästä. Avoimet ovet; vau! Sanoin heti miehelleni Jussille, että olisipas mahtavaa päästä mukaan, mutta roolitus on jo varmasti tehty. Jo saman illan aikana kuulin, että yksi rooli oli täyttämättä ja Sanna-ohjaajalla oli siihen jokin ajatus. Välillä tapahtuu ihmeellisiä asioita ja ennen kuin oikein tajusinkaan, olin saanut äidin roolin! 

Kun sain käsikirjoituksen käsiini, suorastaan ahmin sitä. Olin toki lukenut kirjan aiemmin, mutta kässäri kiinnosti erityisesti. Hyvin pian tajusin, millaisen haasteen olin saanut. Rakastan haasteita ja sitä, että saa laittaa itsensä likoon ja joutuu välillä menemään epämukavuusalueelle. No, tässä roolissa sitä on yllin kyllin!

Teksti on aivan mahtavaa ja siitä varmasti jokainen löytää jotakin henkilökohtaista. Minä ainakin. Tekstiä lukiessani itkin ja nauroin; niin paljon se kolahti. Löysin siitä paljon omaa henkilökohtaista suhdetta äitiini, omaan äitiyteeni ja myös sisarussuhteisiini.

Alamme olla loppusuoralla. Matka on ollut antoisa, vaativa, hauska, koskettava ja erityisen mieluinen, kiitos siitä Napsalle ja Sannalle! Lopussa kiitos seisoo, toivottavasti!

Leena – äippä

Kuinka Tuulasta kuoriutuu Silja?

Luin kirjan, sitten plarin. Molemmat pysähdyttivät! Avoimet ovet olivat vielä suljettuina. Kun roolit oli jaettu aloin pohtia Siljan olemusta. Sainkin jonkilaisen kokonaiskuvan tästä naisesta. Sannan kanssa juteltuani, kehittämäni kuva romuttui ja oli aloitettava alusta. Nyt on ehkä Siljan sielun syvin olemus jo rakennettu, mutta luut ja nahka puuttuvat. Toivottavasti aika ei lopu kesken. On se nimittäin aika orpo tunne olla lavalla vain alastoman sielun kanssa. Uskon kuitenkin, että Siljakin pääsee pintaan saakka.

Tuula

Seitsemän harjoitusta ensi-iltaan!

Joka yö Avoimien Ovien Päivä seikkailee unissa ja ohjaussuunnitelma muuttuu mitä hurjimpiin suuntiin! Näyttelijöiden ja varmasti myös yleisön onneksi unimaailma ja tosielämä vielä kuitenkin erottuu herätessä, vaikka välillä joutuukin hetken hieromaan unihiekkaa silmistä.Seitsemän harjoitusta ensi-iltaan… Tarkoittaa sitä että minun kohdallani luopumisprosessi on kohta käsillä. Kohta tämä minun ”lapseni” pääsee näytille ja siitä tulee näyttelijöiden ja katsojien omaisuutta. Joka kerta luopumisen hetkeen liittyy ristiriitaisia tunteita, rakkaus ja haluttomuus luopua ja samalla ylpeys siitä mitä me olemme yhdessä synnyttäneet. Tyhjyyden tunne ja suru, kun paljon tilaa vienyt prosessi on päätöksessä mutta samalla myös ymmärrys uuden mahdollisuudesta…. Kaikkia näitä tunteita käsittelee myös Asta, päähenkilömme Avoimien Ovien Päivässä. Itsenäistymistä ja irtipäästämistä koko tunnekirjossaan. Irtipäästäminen ja luopuminen kuuluu meidän elämäämme olennaisena osana. Jostain täytyy luopua, että jotain uutta voi saada tilalle. Eikä mitään voi säilyttää ikuisesti, ei ainakaan pakolla. Jokaisella asialla, ihmisellä ja elämäntilanteella on aikansa ja paikkansa. Niistä kuuluu nauttia silloin, muistella ilolla jälkeenpäin mutta mennä innokkaasti eteenpäin.

Niinpä siis nautin vielä viimeisistä viikoista, päästän ilolla irti ja katselen ylpeydellä tämän ”lapsen” itsenäistä taivalta! Nimittäin tästä lapsesta olen erityisen ylpeä!

Ohjus

Sanna Saarela, Ohjaaja

Tervetuloa uusituille nettisivuillemme!

Sisällöllisesti sivut täydentyvät vielä tovin, koska näyttämövanhuksellemme on ehtinyt sattua ja tapahtua elinvuosiensa aikana kaikenmoista. Historian havinaan pääsette käsiksi hiljalleen täydentyvässä historia osiossa.

Eila jaRampe 08Viime keväänä aloittamamme harjoitusblogi herää henkiin taas tammikuussa, kun palaamme harjoitustauolta. Työn alla on Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä, joka saa ensi-iltansa 1.2.2014. Tämänkin näytelmän myötä toivomme yleisömme yllättyvän positiivisesti, koska tarjolla on jälleen hieman erilainen kokonaisuus.

Menestyksekäs kesäteatterimme saa jatkoa myös tulevana kesänä. Kesän 2014 näytelmä ratkennee tuota pikaa.

Samaan aikaa ahkera työryhmä puuhastelee juhlavuoden näytelmän parissa. Talvella 2015 esitettävä Tervakoski näytelmä valmistuu jo huimaa vauhtia, vaikka laajuudessaan ennen näkemätön näytelmä työllistää ison joukon ihmisiä varmasti loppumetreille saakka. Pieniä paloja tämän spektaakkelin etenemisestä saadaan  ajankohtaista sivuille kevään kuluessa.

Toivottavasti jätätte kommenttejanne ja ajatuksianne vieraskirjaamme. Palaute on meille tärkeää, jotta voimme kehittää toimintaamme yleisömme haluamaan suuntaan.